Illaksi kotiin - mutta mistä?

Ajatus ryhmärakentamisprojektistamme syntyi jo 15 vuotta sitten, kun ideamme isä uskaltautui kurkistamaan tulevaisuuteen ja pohtimaan toimivan aikuisiän kodin edellytyksiä. Ennustajaksi kukaan ei voi ryhtyä, mutta jälkikasvun lennettyä pesästä tietyt tosiasiat kannattaa vaan lempeästi hyväksyä. Idean keskiöön nousi tila ja se miten tuota tilaa tarvittaisiin arjen ja juhlan pyörittämiseen sekä tietenkin erilaisten tunteiden ja tekojen tantereeksi. Lue Harrin teksti siitä, miten projektimme sai alkunsa.

Ajauduin vuonna 2009 joulun jälkeen työpaikan ruokatunnilla kuulemaan työtovereideni purkauksia edellisen viikon kokemuksistaan. Perheiden äitiä ja isiä tuntui yhdistävän sama mielipaha ja harmi omien vanhempiensa muuttamisesta keski-ikäistyvien työtoverieni lapsuudenkodeista uusiin loppuelämiensä asuntoihin, mikä tarkoitti ainakin näissä keskusteluissa poikkeuksetta pienempiin tiloihin siirtymistä. Jaetut tarinat tulvivat esimerkkejä siitä, miten joku kertoi hermostuneensa oman äitinsä tai isänsä tekemisiin, toinen taas oli hiiltynyt siskoonsa ja tämän perheeseen ja siinä sivussa oli omakin pesue alkanut ärsyttää. Kaikkien lopputulema oli sama: Ahtaissa tiloissa liian pitkällinen yhdessäolo sai tunnelman kiristymään, oltiin sitten kuinka rakkaita ja läheisiä tahansa.

Kotonamme asusteli tuolloin vielä teinikatras, vaikka ensimmäinen lapsista oli jo lähtenyt asumaan omilleen. Edellä mainitut ruokalassa kuullut purkaukset saivat allekirjoittaneen, eli silloisen nelikymppisen perheenisän, mietteliääksi. Aloin ymmärtää, että aika, jolloin jäisimme puolisoni kanssa asustelemaan kahdestaan tai korkeintaan kolmisin, jos koira laskettaisiin mukaan, ei ollutkaan niin kaukana. Olisiko mitään mieltä jäädä asumaan lapsiemme lapsuudenkotiin, vaikkakin se olisikin rakkaita muistoja tulvillaan? Paljon portaita, hankalia kulmia, liiaksi tavaraa, paljon siistimistä edellyttäen voimavaroja ja aikaa. Lapsien ja koirankin jo lähdettyä edessä häämöttäisi joka tapauksessa perusteellinen remontti.

Olisiko edessä muutto?

Ajatus tulevaisuudesta jäi pyörimään mieleen. Minne asettuisimme? Miten me täti- ja setävaiheeseen siirtyvät keski-ikäiset haluaisimme asua? Mitä odottaisimme tulevaisuudelta? Ymmärsin jo tuolloin, että katraamme tuskin pienenisi, vaan se pikemminkin kasvaisi lähivuosina. Tulisimme joka tapauksessa tarvitsemaan tilaa ja jolleivat omat lapsemme tulevine puolisoineen ja mahdollisine lapsineen riittäisi kyseistä tilaa täyttämään, tulisi tila kuitenkin helposti täytetyksi joka tapauksessa naurulla, laululla, tanssilla ja ennen kaikkea ystävillämme.

Ruokapöytäkeskustelusta alkaneen vuoden lopussa vietimme silloisen taloyhtiömme kolmenkymmenvuotisjuhlaa, jossa sanoin mielessäni itäneen ideani ensimmäistä kertaa ääneen. Aamuyön pikkutunneilla kuiskuttelin naapurimme korvaan: ”Mitäs tuumaisit, jos kerätäisiin kimppa, lyötäisiin hynttyyt yhteen ja perustettaisiin oma rivitaloyhtiö, vähän niin kuin vanhuuden varalle”. Vastaukseksi sain: ”H******* hyvä idea!”

Voisi ajatella, että kaikki tuohon aikaan yöstä sorvatut tuumat kuulostavat ajankohtaisesti hyviltä, mutta jäävät toteutumatta ja että näin kävisi tällekin idealle, mutta ajatus Illaksi kotiin -ryhmärakentamisesta lähti kuitenkin hiljalleen kasvamaan. Vaikkakin kuiskuttelin ideaani ensin väärään korvaan.

- Harri -